Kun elämä pysähtyi ja kevät saapui...
Hämmennyn. Olenko ollut näin kauan kirjoittamatta ajatuksiani blogiin? Jotain uutta on myös tapahtunut Bloggerissa. Ehkä olikin aika antaa ajatusten virrata ja kirjoittaa mitä kuuluu. Laitan sormet näppäimistölle ja annan ajatusten virrata ilman päämäärää. Aika on pysähtynyt jollain tavoin. Elämässä ei välillä tunnu olevan mitään järkeä ja tulevaisuus tuntuu joltain absurdilta ajatukselta. Mitä tapahtuu ja milloin kaikki palaa normaaliksi? En halua kirjoittaa edelleenkään kirosanaa. Se alkaa k:lla. Jollekin syöpä on kirosana. Minulle on tämä. Sinällään oma elämä ei tämän myötä niin hirveästi ole järkkynyt. Enemmänkin elämään on tullut ahdistusta ja pelkoa siitä milloin asiat palaa normaaliksi, pääsen töihin. Miten yritykset pääsevät tämän jälkeen jaloilleen?
Itselle kotona oleminen ei ole ylivoimaisen vaikeaa ja ahdistavaa. Tai, että sosiaaliset kontaktit ovat vielä enemmän vähentyneet. Enhän muutenkaan näe ihmisiä ja olen ollut tätä ennen yksinäinen ajoittain. Mutta minulle tämä on normaali tila. Tosin olen tehnyt huomioita tilanteesta johtuen. Kävin melkein kahden viikon jälkeen kaupassa viime viikon sunnuntaina. Halusin juosta sieltä pois. Ihmiset ahdistaa ja teki mieli sanoa liian lähelle tuleville ihmisille, että voitko helvetti mennä kauemmaksi. Nytkö en voi edes normaalisti käydä kaupassa tämän jälkeen, kun alan pelkäämään ihmisiä ja sitä, että joku aivastaa? Kauppareissusta kuitenkin selvisin hengissä ja en tainnut saada koronaa niiltä ahdistavilta ihmisiltä jotka siellä kaupassa poukkoili. Seuraavat kaksi viikkoa taidan jatkaa tätä linjaa, että istun autossa tai kotona.
Onneksi vihaan muutenkin (oikeasti vihaan) kaupoissa oleilua ja shoppailua. Tekisin kaiken mieluusti kotoa käsin. Ne työtkin. Mitä vähemmän olen ihmisten kanssa tekemisissä, sitä parempi. Tässä on hyvät puolensa. Koti on kokoajan puhdas, tulee varmasti luettua enemmän ja ei varmasti ajattele matkustelevansa Suomesta mihinkään tämän jälkeen. Ainakaan Kiinaan. Tai Italiaan. Taidan skipata kaikki maat ja pysyn kotimaassa. Välillä tulee olo, että onko tässä mitään järkeä ja haen syyllisiä, jotka toivat tämän viruksen tähän maahan. Helvetin matkustelijat! Syyttely nyt oikeasti ei kanna pitkälle, mutta jostain syystä se jossain määrin myös lohdutti yhdessä vaiheessa. En tiedä miksi. Siksi, että voi jotain syyttää? Olen kyllä ajatuksesta päässyt jo yli ja keskitän energiani muuhun, koska enhän minä edes tiedä kuka on se tyyppi josta tämä kaikki lähti? Nyt ollaan kaikki samassa epävakaassa veneessä, josta on tulppa poissa ja kauhotaan siitä kauhulla vettä pois, että ei ainakaan upota täysin.
Kevät onneksi lohduttaa ja kukkaan puhkeava luonto saa muistamaan, että ympärillä on kauneutta kaiken ruman keskellä ja pelottavat ajatukset väistyy. Aurinko ja valo on saanut taas herämään. Kevät tuo energiaa ja muu unohtuu. Itse olen suosiolla jättänyt myös suurimman osan uutisista lukematta, en halua katsoa uutisia ja avaan iltapäivälehden sivut nykyään joskus iltapäivällä. Jos muistan ja haluan. Haluan täyttää arkeni iloisilla asioilla. Elää omassa kuplassa jossa kuitenkin asiat ovat pääosin hyvin. En tiedä onko tämä väärä tapa, mutta ainakin itsellä tämä on myös helpottanut saamaan unta iltaisin. Ensimmäiset viikot oli suurimmaksi osaksi unettomia ja näin painajaisia. Kohtalontovereita löytyi myös ja olen saanut viestejä mm. erityisherkiltä. Mutta kyllä tästä selvitään. Pitäisi löytää rutiinit joita toistaa siellä kotona ollessakin. Ettei nyt ihan seinät ala tulemaan vastaan.
Täällä laitetaan seuraavaksi takapihaa ja aletaan miettimään kesäkukkia. Toivottavasti tilanne alkaa helpottamaan ja päästään kaikki viettämään edes jonkinlainen kesä. Juhannukseksi haluaisin itse suunnata kaupungista mökille ja järven rannalle. Järvi, vesi on elementti joka saa mielen rauhoittumaan. Onko tämä sitten vain unelma ja juhannus vietetäänkin omalla takapihalla ärsyttäviä vastapäätä asuvia naapureita kuunnellen. Aika näyttää. Ärsyttävistä naapureista olen muuten maininnut Instagramissa. Yhdessä vaiheessa vaihtoehtoina oli muutto. Sekin kauhistutti. Tähän vielä muutto. Juurihan me muutettiin. Tilanne on tällä hetkellä siedettävä, mutta jos tilanne jatkuu, niin saa naapurin emäntä yksinään tapella ja vihata maailmaan. Minä en jaksa sellaiseen ryhtyä. 
Ehkä vielä elämä normaalisoituu pala palalta ja hiljalleen. Kuinka kauan se sitten vie, sitä ei vielä tiedä kukaan. Jokaisen pitäisi muistaa kuitenkin se, että omalla käytöksellään edesauttaa sitä, että päästään nopeammin ja terveenä arkeen kiinni. Muistetaan ne riskiryhmään kuuluvat ja ei ajatella itsekkäästi omaa napaa. Tsempit sinulle joka lukee tämän. Me selvitään. Jaksetaan vielä.
Kommentit
Lähetä kommentti