Siirry pääsisältöön

Joulukalenterit 2020

Kosmetiikkajoulukalenterit  vuonna 2020!

Niin uskomattomalta kun se kuulostaakin, niin jo viime kuun puolella (kyllä elokuussa) alkoi putkahdella tietoa siitä, että kosmetiikkajoulukalenterit ovat myös tänä vuonna tulossa eri brändeiltä. Bongasin myös, että yksi brändi oli jo myynyt rajoitetun eränsä loppuun. Kyseessä oli kuitenkin ulkomailla toimiva yritys, joten ei hätää. Listaan taas tänäkin vuonna kalentereita tämän postauksen alle sitä mukaa mitä bongailen ja tiedän olevan tulossa. Itseä kiinnostaa tänäkin vuonna TwistBen kalenteri joka viime vuonna oli ehdottomasti oma lempparini. Tänä vuonna kalenteri on myös tulossa! Oletko sinä harkinnut tänä vuonna kosmetiikkakalenteria tai jotain muuta joulukalenteria? Tiedän, että kovinkaan moni ei innostu joulusta ja sen ajattelusta tässä kohtaa vuotta, mutta minä jouluihmisenä nautin jouluun valmistumisesta. Tänä vuonna vielä ehkä erityisesti. Mutta siitä lisää myöhemmin! 

TwistBe

Ensimmäisenä tosiaan haluan mainita TwistBen joulukalenterin joka on tulossa ennakkomyyntiin syyskuun loppupuolella. Jos tämä kiinnostaa sinua, niin käy tilaamassa heidän uutiskirjeensä, jolloin saat alennuskoodin kalenterin ilmestyttyä ennakkomyyntiin ja syyskuun aikana tippuu tietoa myös kalenterista enemmänkin. Hintaa ei ole vielä tiedossa. Sen kuitenkin voin sanoa, että kalenteri oli viime vuonna parhaimmistoa. Nostan olematonta hattuani TwistBen väelle. He nimittäin kokoavat kalenterin käsin. Kirjoitin viime vuoden kalenterin sisällöstä myös blogiin ja  voit lukea enemmän luukuista tästä. Hinta tietoja päivitän tänne myöhemmin!

Glossybox

Tänä vuonna on tulossa Glossybox kalenteri edellisvuoden tapaan, jonka myynti avautuu Glossybox tilaajille 10.9. Kalenterin hinta on 99€ ja sisällön arvo on yli 510€. Kalenteri sisältää tuotteita mm. näiltä merkeiltä: Iconic London, Ciaté, Avant Skincare ja Fenty Beauty by Rihanna. Tämäkin kalenteri kiinnostaa itseäni, koska viime vuonna kalenterissa oli paljon brändejä joita en ole aiemmin käyttänyt. Ja kalenteri oli kyllä sisältönsä puolesta toimiva. 

Lookfantastic




Viime vuonna päätin, että tämän kalenterin kohdalla tulee olemaan viimeinen vuosi, kun hankin tämän kalenterin. Ja pysyn päätöksessäni. Ajattelin kuitenkin mainita, että tämä kalenteri on nyt jo myynnissä ja halukkaat voivat käydä omansa hankkimassa Lookfantasticin sivuilta. Hinta näyttäisi olevan 95€. Kalenterin sisältö varmasti mukailee aika paljon edellisten vuosien kalentereita, mutta mukana on varmasti myös uusia brändejä. Jos kalenterin tilaa fi sivuston sijaan com sivuilta, niin kalenterin hinta on 85 puntaa ja säästät 15 puntaa koodilla ADVENTNEWSUBS. Itse käytin aina tuota com sivustoa. En tiedä onko tänä vuonna boksin tilaajille muita koodeja, koska Lookfantasticin boksia en enää tilaa. Yleensä boksissa on ollut kalenteriin alennuskoodi. 

The Body Shop


Ja tänä vuonna myös Body Shopin joulukalenterit ovat tulossa myyntiin. Kolme erilaista kalenteria tulevat myyntiin syyskuun lopussa verkkokauppaan ja The Body Shopin myymälöihin. Pari vuotta sitten hankin The Body Shopin kalenterin, mutta viime vuonna spoilasin kalenterin sisällön ja petyin siihen, että kalenterin sisältö oli melkein sama, kun 2018. Ja tänä vuonna ainakin kaksi tuotetta taas myötäilee vuoden 2018 kalenteria, joten itsellä tämä tulee jäämään väliin. Kallein kalenteri maksaa 149€ (sisältö 346,50€), keskimmäinen maksaa 99€ (sisältö 207,90€) ja halvimman hinta on 79€ (sisältö 119,90€). Kalenterit ovatkin jo huomenna myynnissä (4.9.) kello 9:00! Tuotteethan ovat ihania ja monta suosikkia löysin itsekin näistä. Harmi, että sisältö ei vaan hirveästi muutu. Ja mietin myös, että onko tuon halvimman kalenterin hintakin nykyään tyyriimpi?


Cult Beauty

Kalliimmasta päästä olevan joulukalenterin "virkaa" toimittaa Cult Beautyn kalenteri. Vaikkakin sisältöhän on timanttinen. 199 puntaa maksava kalenteri on sisällöltään huikea. Tuotteita on mm näiltä brändeiltä: Oskia, Huda Beauty ja Verso Skincare. Kalenterin sisällön arvo on noin 1000 puntaa. Jos kalenterin sisältö kiinnostaa enemmänkin ja haluat ehdottomasti panostaa kalenteriin, niin tästä pääset tutustumaan siihen

Clinique 



Olen itse tätä kalenteria miettinyt parisen vuotta ja Cliniquen tuotteet ovat todella hyviä ja toimivat moneen erilaiseen iho-ongelmaan. Hintaa tällä kalenterilla tulee olemaan 90 puntaa eli noin 100€. Sisällön arvo on noin 200€. Sisältö painottuu ihon hoitoon, mutta luukuista löytyy myös sivellin ja huulituotteita. 

Lumene


Myös tänä vuonna tulee Lumene joulukalenteri myyntiin. Suomalaisilta sivuilta ei paljon tietoa tihku kalenterista, mutta kalenterista löytyy 17 ihonhoitoon painottuvaa tuotetta ja 7 meikkituotetta. 
Sisällön arvo noin 240€ ja kalenterin hinnaksi löysin Bootz.comin sivuilta 89,90€. Kalenterin voi tilata tuolta sivustolta jo. Kalenteri on myös hiukan halvempi Lykon sivuilta tilattaessa.

Rituals



Ritualsilta ilmestyy (huomenna 7.9.2020) kaksi kalenteria. Tänä vuonna houkuttaisi hankkia jompi kumpi näistä kahdesta. Rituals on ihan lemppari brändejä itsellä. Ja kalentereiden ulkonäkö on joka vuosi ollut sisällön kanssa huikea! Halvemman kalenterin hinta on (2D kalenteri) noin 59,50£ (arvo 120 puntaa). 3D kalenterin hinta on 89,90£ (arvo 145 puntaa). Kalenterissa tuttuja suosikki suihkutuotteita, ihovoiteita, tuoksuja, seerumeita ja deodorantteja. Nämä kalenterit saa tilattua Ritualsin sivuilta, josta myös Suomeen mahdollisuus tilata. EDIT. 3D kalenteria ei saa tilattua Ritualsin sivuilta Suomeen. Kalenterissa on tuoksutuote jota eivät voi lähettää Suomeen. Tilaus mene kuitenkin läpi ja sivusto näyttää, että saa Suomeen tilattua. Sähköpostiin tulee kuitenkin viesti, että kalenteria ei voida lähettää ja rahat palautetaan takaisin. Toivottavasti 3D kalenteri tulisi myyntiin kuitenkin Suomeen. 

Babor

Lykon verkkokaupassa on nyt myynnissä myös Baborin ampulli joulukalenteri. 24 erilaista ampullia. 
Hintaa kalenterilla on 95€. Kalenterin saa ilmaisella toimituksella. 

Yves Rocher

Tänä vuonna on tulossa myös Yves Rocherin kalenteri. Olisikohan näin, että viime vuonna ja edellisvuotena oli halvempi ja kalliimpi versio. Tämä kyseinen kalenteri on hinnaltaan 49,90€ (sisällön arvo 134€). Kalenteri sisältää todennäköisesti kausituotteita ja klassikoita Yves Rocherin valikoimasta. Tuoksuja, kynsituotteita, ihonhoitotuotteita ja kylpytuotteita. Kalenteri on kyllä tosi kaunis!


Yves Saint Laurent

Kalliimmasta päästä oleva kalenteri on tässä. Yves Saint Laurentin kalenteri maksaa huikeat 279,90€. Kalenteri ei ole vielä myynnissä, mutta on tulossa Lykon verkkokauppaan. Tuttuja tuoksuja ja meikkejä sisältävä kalenteri varmasti löytää omat faninsa. 

Lancôme

Toinen kalliimpi kalenteri tulee Lancômelta. Brändihän on monelle varmasti tuttu ja kalenteri sisältää ihonhoitotuotteita, meikkituotteita ja tuoksuja. Kalenteri on tulossa myyntiin Lykon sivuille ja hintaa kalenterilla on 183,50€.


Biotherm

Jos haluat keskittyä joulun alla ainoastaan ihonhoitoon ja et välitä meikkituotteita, niin tämä kalenteri on sinulle mainio. Kalenteri on tulossa Lykon sivuille myyntiin ja maksaa 72,50€. Tästä on varmasti iloa sellaiselle joka vannoo merkin nimeen ja on löytänyt suosikkinsa Biothermin valikoimasta. Tuotteet kalenterissa näyttäisi olevan myös matkakokona tai täysikokoisina. 

Real Techniques


25 luukkua sisältävä Real Techniques kalenteri kätkee sisälleen tuotteita hiuksille ja kasvoille. Siveltimiä, hiusten kiinni laittamiseen tuotteita ja myös kynsille. Jos et halua meikkejä tai ihonhoitotuotteita, niin tämä voisi olla sinun juttusi. Kalenterin hinta on 
77,50€. Kalenteri tulossa myyntiin Lykon sivuille. 

NYX

Nyxin joulukalenteri tulee myös tänä vuonna. Kalenteri on tulossa ainakin Lykon sivuille myyntiin, mutta kalenteria tulee varmasti samaan myös muualta. Mukana huulituotteita ja silmämeikkiin tuotteita. Hintaa kalenterilla on 77,50€ Lykon sivuilla.

Essie



Jos tykkäät kynsilakoista ja pidät muutenkin kynsien laittamisesta, niin tässä on kalenteri sinun makuusi. Kalenterissa on 9 täysikokoista tuotetta, 9 mini kynsilakkaa, kynsilakan poistoon tuote, käsivoide ja 4 yllätystuotetta. Lykon sivuilla tämän kalenterin hinta on nyt 62,00€. Suositus hinta 77,50€.

Makeup Revolution

Makeup Revolution kalenteri on tulossa ainakin Lykon verkkokauppaan myyntiin. 25 luukkua sisältävä kalenteri kätkee sisäänsä peilistä aina huulituotteisiin, luomiväreihin ja siveltimiin. Hinta kalenterilla on 57,90€

Sothys

Kuvan kalenteri on viime vuodelta, mutta tänä vuonna on tulossa kalenteri jonka ulkoasu on musta-kultainen. Kalenteri sisältää kasvoille ja vartalolle tuotteita. Tuotteita täysikokoisena sekä 1ml-15ml kokoisena. Kalenterin voi varata jo ennakkoon kauneushoitoloista ympäri Suomen. Listan löytää Sothysin sivuilta. Nämä kalenterit ovat suosittuja, joten kannattaa olla nopea. Kalenterissa olevia tuotteita myydään myös kauneushoitoloissa kalenterin ostajille -10% alennuksella koko joulukuun ajan. Kalenterin tuotteiden arvo on 
300€ ja kalenterin hinta on 129€! 

Lykon joulukalenterit





Lykolta on ilmestymässä kolme erilaista joulukalenteria. Miehille omansa Hey MAN! – Jolly Wishes from Lyko hinta 66,90€ , halvempi Starshine! – Bright Wishes from Lyko hinta 57,90€  sekä kalliimpi Luxury! – Sparkling Wishes from Lyko hinta 95,90€. Sisällöstä ei ole vielä tietoa, mutta Lykon verkkokaupasta voi laittaa seurantaan haluamansa kalenterin. 


Rosa Graf

Rosa Graf kalenteri tulee myös tänä vuonna. Oman kalenterisi saat lähimmältä jälleenmyyjältä. Listauksen jälleenmyyjistä löydät täältä. Jos tuosta listauksesta ei löydy paikkakuntaa mistä voisit oman kalenterisi käydä varaamassa ja noutamassa, niin saat tilattua kalenterin suoraan maahantuojalta eli Kauneus Tsaaritar nimellä löydät maahantuojan Googlesta. Kalenterin hinta on posteineen 70€. 24 päivän tehokas ihonhoitokuuri antaa ihollesi sen kaipaamaan kosteutusta, kiinteyttää ihoa, antaa heleyttä ja ravitsee tehokkaasti. Voit aloittaa ihonhoidon joulukuun ensimmäinen päivä ja jatkaa aattoon, jolloin ihosi on saanut optimaalisen hoidon.

Lancôme


Miten ihastuttava ulkonäkö tällä kalenterilla onkaan! Kalenteri on iloa myös silmille! Kalenteri sisältää Lancômen tunnetuksi tulleita tuotteita eli klassikoita ja kalenteri on kyllä myös hintansa puolensa luksusta. Lykon sivuilta näkee kalenterin sisällön ja listauksen kalenterin tuotteista. Hintaa kalenterilla on 179,90€.

Espa

Espan joulukalenteria saa ainakin Lookfantasticin sivuilta. Listaus tuotteista löytyy myös sieltä. Tämä kalenteri on kyllä kaunis ja sisällä on tosi kivoja tuotteita, joita on myös itse tullut testattua. Seerumeita, ihoöljyä, putsarin, kasvosuihketta ja paljon muuta. Hinta kalenterilla on 161,45€.

Kiehl's


Itselle ei kovin tuttu brändi, mutta tiedän merkin painottuvan ihonhoitoon, hiusten hoitotuotteisiin ja vartalolle suunnattuihin tuotteisiin. 
 Ja näitä tuotteita löytyy myös upeasti kuvitetusta kalenterista. Kalenterin tuotteiden arvo on reilu 200€ ja kalenterin hinta 99€ Kicksin sivuilla. 

Nivea

Nivean joulukalenteri on tulossa ainakin Elevenin verkkokauppaan, mutta uskoisin tämän kalenterin kohdalla, että tätä saa myös Prismasta ja Citymarketista jossain vaiheessa. Nivean tuotteethan on jo jollain tavoin ikonisia, joten voi arvata kalenterin sisältävän tuttuja tuotteita Nivealta. Hinta:  47,95€

L'Occitane




L'Occitanen kalenterit ovat ilmestyneet brändin omaan verkkokauppaan ja kaksi näistä kalentereista on myynnissä myös Elevenin sivuilla. Kalentereita on kolme eri hintaista.
Classic jonka hinta on 59,90€ (arvo 99€), 
Ultimaten hinta on 139€ (arvo 177€) ja 
Premium kalenteri jonka hinta on 119€ (arvo 155€)

Kalenterit sisältävät klassikoita L'Occitanen valikoimasta, suosikkeja ja uutuuksia. Ja nähtävästi jokaisessa kalenterissa tuotteet ovat matkakokosia.

Eleven




Onko tästä nyt vuosi vai parikin, kun Elevenin oma joulukalenteri on ollut tauolla ja nyt tänä vuonna on jälleen täällä! Itse hankin ensimmäisenä vuotena sen jättimäisen kalenterin joka sai paljon huomiota lehdissä ja myös eri blogeissa. Tänä vuonna Elevenin kalenteri on söpössä vaaleanpunaisessa asussa ja pussukoissa. 
Joulukalenteria on rajoitettu määrä, joten klikkaa itsesi odotuslistalle. Kalenteri tulee sisältämään mm. näiltä brändeiltä tuotteita: Filorga, Nuxe, Babor, Löwengrip, Clinique ja Estée Lauder jne. Kalenterin hinta on 124,95€ (vai 129€ Elevenin sivuilla kaksi eri hintaa kalenterilla) ja kalenterin tuotteiden arvo on 305€. Kalenteri sisältää meikkejä sekä hiusten hoito- ja ihonhoitotuotteita. Tuotteet ovat silkkipussukoissa, jotka voi käyttää uudestaan. 

K-Beauty 

Jos minulla ei olisi kalentereita hankittu tälle vuodelle, niin tässä olisi yksi potentiaalinen ehdokas tämän vuoden kalenteriksi! Uniikiksikin luokiteltu K-beauty kalenteri sisältää ihonhoitotuotteita ja jos joku ei vielä hoksannut, niin kalenterin tuotteet ovat siis korealaista kosmetiikkaa. Tuotteita kalenterissa on kasvoille ja vartalolle. Kalenterin voi tilata ennakkoon tästä. Toimitukset alkavat 21.10. Tuotteiden arvo on 165€ ja kalenterin hinta 89,95€. Kalenteria myy Bearel. 

Skincity

Tämä kalenteri tulee TÄNÄÄN  14.10. myyntiin Skincityn verkkokauppaan (vain ja ainoastaan sinne). Kello 11:00. Itsellä on ollut pari vuotta sitten Skincityn kalenteri ja tänäkin vuonna kalenterin ulkoasu näyttää vielä upeammalta, kun edellisinä vuosina. Suuri meikkilaukku kätkee sisälleen 30 tuotetta. Tuotteiden arvo on huikeat 460€ ja kalenterin hinta 139€. Ja tämän kalenterin kohdalla ei kannata jäädä arpomaan ostaako vai ei. Nämä viedään käsistä ja nenän edestä. 

OPI Shine Bright Advent Calendar -kynsilakkakalenteri

Jos ihonhoito ja meikit ei kiinnosta, mutta rakastat kauniita kynsiä ja erilaisia kynsilakkoja, niin tämä on sinun kalenterisi tänä vuonna. Opin kynsilakat ovat tunnettuja korkeasta laadustaan eli pysyvyys näissä on erinomainen! Kalenteri sisältää 25 minilakkaa eri sävyissä ja kalenterissa on sekä suosikkeja, että uutuuksia! Hintaa kalenterilla on Stockmannin verkkokaupassa 45,00€.

Inika Organic


Lykon verkkokauppaan on tulossa myyntiin luonnonkosmetiikka joulukalenteri Inika Organicilta. Itsellä Inikan tuotteista on todella vähän kokemusta, mutta olen testannut vuosia sitten Inikan poskipunaa, joka olikin päivittäisessä käytössä. Joulukalenteri sisältää 12 luukkua ja tuotteet ovat nähtävissä Lykon sivuilta. Itse en oikein ymmärrä näitä kahdentoista luukun kalentereita ja lopulta tämänkin kalenterin kohdalla tulee olo, että kalenteri on aika tyyris, jos tuo hinta pitää Lykon sivuilla täysin paikkaansa.
144,90€ on paljon, kun samalla hinnalla saisi kalenterin jossa on 24 luukkua. Mutta todennäköisesti tuo hinta tulee olemaan muuta, kun kalenteri tulee myyntiin. 

Bareminerals



Bareminerals kalenteri tulee myyntiin Lykon sivuille (voi olla, että tätä kalenteria löytää myös muualta myynnistä). Baremineralsin kalenterin sisältö näyttää tosi hyvältä ja tykkään kalenterin kierrätysmateriaali ideasta. Muovia on vähennetty ja kalenteri itsessään voisi olla lahja. Bareminerals joulukalenteri sisältää meikkejä ja ihonhoitoon suunnattuja tuotteita. Hinta kalenterilla ei todennäköisesti ole kyllä ihan oikea Lykon sivuilla. Baremineralsin omilla sivuilla kalenteri on 89,00 puntaa ja sisällön arvo on 192 puntaa. Luulen, että tuo 170€ on kyllä yläkanttiin laitettu hinta ja hinta tulee olemaan muuta, kun kalenteri tulee myyntiin. 

Decléor

Kalenteri joka hurmaa jo ulkonäöllään. Decléor kalenteri on tulossa myyntiin myös Lukolle. Tässäkin kalenterissa hämmästyttää tuo kalenterille laitettu hinta. Suosittelen, että jos kalenteri kiinnostaa, niin sen ottaa seurantaan. Lookfantasticin sivuilla kyseinen kalenteri on nimittäin 85 puntaa. Kalenteri sisältää ihonhoitotuotteita, suihkutuotteita ja puhdistustuotteita kasvoille. 

Mac 



Upea Macin joulukalenteri on myynnissä Kicksin sivuilla. Kalenteri sisältää meikkituotteita huulille, silmille, kulmille ja meikin pohjustukseen. Olen ymmärtänyt, että Macin joulukalenteri on yleensä ollut aika suosittu, joten jos omansa haluaa, niin kannattaa suunnatta ostamaan omansa. Kalenterin hinta 160€

Giorgio Armani

Todella luksus hintaista kalenteria edustaa Giorgio Armanin kalenteri. Kalenteria ei osteta ihan pienellä rahalla. Köyhdyt 440€,jos mielit kalenteria joulukuun aamuihisi. Kalenterissa on täysikokoisia tuotteita 6 ja minituotteita 17. Meikkejä ja tuoksuja. Kalenteri on myynnissä Kicksin sivuilla. Suomessa kalenteri maksaa näköjään maltaita, koska brittiläisellä sivustolla kalenterin hinnaksi oli mainittu 280 puntaa. Hinta on silti hurja. 

Joulukalenteri listaus tulee päivittymään kuukausien aikana ja sitä mukaa, kun kalentereita putkahtelee markkinoille. Viime vuoden joulukalentereista voit lukea täältä.


Onko sinulla mielessä minkä kalenterin haluaisit hankkia tänä vuonna tai kiinnostaa sinua? Odotatko erityisesti jonkun brändin kalenteria? 

Glossybox kalenterin kuva Glossybox sivuilta
Lookfantasticin kalenterin kuva Lookfantasticin sivuilta
The Body Shop kalenterin kuva The Body Shopin sivuilta
Cult Beautyn kalenterin kuva Cult Beautyn sivuilta
Cliniquen kalenterin kuva on Really Ree sivuilta 
Lumene joulukalenterin kuvat Bootz.com
Rituals kalenterin kuva (3D) Beautyadventcalendar.net sivuilta
Baborin kalenterin kuva Lykon sivuilta
Yves Rocherin kalenterin kuva Yves Rocherin sivuilta
Yves Saint Laurentin kalenterin kuva Lykon sivuilta
Lancômen kalenterin kuva Lykon sivuilta
Biotherm kalenterin kuva Lykon sivuilta
Real Techniques kalenterin kuva Lykon sivuilta
NYX kalenterin kuva Lykon sivuilta
Essie kalenterin kuva Lykon sivuilta
Makeup Revolution kalenterin kuva on Lykon sivuilta
Sothys kalenterin kuva on viime vuodelta omasta arkistosta
Lykon kalenterin kuvat Lykon sivuilta
Rosa Graf kalenterin kuvat maahantuojalta
Lancôme kalenterin kuvat Lykon sivuilta
Espan kalenterin kuva Lookfantasticin sivuilta
Kiehl's kalenterin kuva Kiehl's: in sivuilta
Nivean kalenterin kuva Elevenin sivuilta
L'Occitanen kalenterin kuvat Elevenin sivuilta
Elevenin kalenterin kuva Elevenin sivuilta
K-beauty kalenterin kuva Bearelin sivuilta
Skincityn kalenterin kuva Skincityn Instagramista
OPI kynsilakka kalenterin kuva Stockmannin sivuilta
Inikan kalenterin kuvat Lykon sivuilta
Baremineralsin kalenterin kuva Lykon sivuilta
Decléor kalenterin kuva Lykon sivuilta
Mac kalenterin kuva Kicksin sivuilta
Giorgio Armani kalenterin kuva Kicksin sivuilta

Kommentit

  1. Joko nyt ollaan joulussa. Tuo TwistBen kalenteri vaikuttaa hyvinkin paljon sellaiselta jonka voisi hankkia. Kunhan hinta tulisi vain tietoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan hinnan tänne myös, kun saan sen tiedon. :) Luultavasti samaa luokkaa kuitenkin mitä viime vuonna.

      Poista
  2. Ei tuonne .com sivustolle edes pääse vaikka kuinka yritttää.Itsekin tilasin sieltä ennen,mutta nyt kun olen .fi sivustolta tilannut niin sinne ohjautuvat kaikki look fantastic kirjautumiseni ja antaa vaan euroa maksutavaksi.Harmittaa.Olisiko siihen joku kikka ,että pääsisi puntina maksamaan muulle kuin .fi sivustolle? Kysyin muuten Lf lta missä boxin tilaajien alekoodi on,niin kuulemaa pitää odottaa,että tulee sähköpostiin,kunhan vaan odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa outoa. Itse olisin päässyt maksuun asti tuolla com sivustolla, jos haluaisin tuon kalenterin. En tiedä sitten johtuuko siitä, että on tili jo valmiiksi tehty fi sivustolle. Entäs jos tekisit toisen tilin ja ostaisit kalenterin sitä kautta? Ai se tulee tänä vuonna sähköpostiin! Edellisinä vuosina se on ollut siinä lehtisessä mikä tulee boksin mukana. 🤔

      Poista
    2. No mä olen alunperin tilannut uk sivuilta,että en tosiaan tiedä.

      Poista
  3. Odotan tietoa siitä onko tulossa Lumenelta joulukalenteri? Tai tiedätkö onko Joik yrityksen kalenteria tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenen kalenterin sisältökin oli jollain englanninkielisellä sivustolla jo:)

      Poista
    2. Tuonne tosiaan tänään lisälin Lumenen kalenterista tietoa. Lykon sivuilla saa näköjään myös alennusta tästä kalenterista -10€. Kannattaa käydä sieltä katsomassa, jos haluaa kalenterin. Kalenterin sisältö löytyy helposti myös Googlettamalla, kun kirjoittaa Lumenen joulukalenteri 2020.

      Poista
  4. Enpä tiedä enää,kyselin kun ei vieläkään ole tullut sähköpostiin niin sain vastauksen,että eivät voi uudestaan lähettää,että voin tilata 95 euron hintaan ja saada myöhemmin 15 euron hyvityksen.En tajua,taidan odottaa boxiani,jos siellä kuitenkin olisi koodi. LF n sivuilla lukee,että sähköpostilinkin kautta saa alennuksen ,mutta olen kokeillut jokaista minulle tullutta e-mailiä niin ei. ja eivät voi uudestaan niitä muka lähettää. Onpa outoa! Onko toiset saaneet toimivan linkin ,jolla kalenterin hinnaksi tulee 80 euroa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän järkeä tuossa nyt oikein on, että tilaat ja saat sen jälkeen hyvitystä. Toivottavasti joku osaa tuohon vastata ja näkee sinun kommenttisi täältä. Itselle ei tule enää boksia ja en tiedä miten tuo linkki asia tosiaan toimii. Onneksi noita kalentereita on yleensä sen verran ollut myynnissä, että riittää siihen asti kun sen alennuskoodin on saanut. 🤔

      Poista
    2. Minulla on täysin sama ongelma Look Fantastic- joulukalenterin suhteen. En ole saanut sähköpostia, jossa linkki olisi. Aluksi he meinasivat että voisivat hyvittää tämän 15€ seuraavan tilauksen yhteydessä. Mikä ei minusta ole reilua siinä mielessä, että silloinhan minä olisin velvoitettu tilaamaan jotain extraa että saisin alen. Kun en tähän suostunut, vasta sitten he ehdottivat että maksavat hyvityksen tililleni kun olen ensin tilannut kalenterin. Sitten ehdotin itse että jos vain laittavat sähköpostin, jossa linkki on, minulle uudelleen. Eivät ole tähän vastanneet mutta ilmeisesti tämä ei onnistu :D

      Poista
    3. Itsellä meni jo viime vuonna hermot ja luotto tuohon yritykseen ja sen takia jätänkin tänä vuonna tilaamatta heidän kalenterinsa. Sama meno näyttää jatkuvan heidän asiakaspalvelussaan. Luokattoman huonoa valitettavasti.

      Poista
  5. Jestas! Onpas hintaa noilla kalentereilla. Tai siis kuka maksaa 300€ kalenterista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan joillain kalentereilla on tosi paljon hintaa. 😬

      Poista
  6. Kiitos tiedosta, että Ritualsin 3D-kalenteria ei saa nettikaupasta Suomeen, olin jo sitä melkein tilaamassa! Odottelen, josko kuitenkin tulee johonkin myymälään. Ja valinnanvaraa näyttää muutenkin olevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä itse tosi pettynyt tähän, että kalenteria ei saa Suomeen. Itsellähän tämä kalenteri oli jo tilattu ja maksettu, ja sain noin 15 minuuttia tilauksen jälkeen viestin, että tilausta ei voida lähettää Suomeen ja maksu palautetaan. Harmi. On kyllä tosi kaunis kalenteri ja tuotteet ovat hyviä! Ja tosiaan onneksi on valinnanvaraa. Toivottavasti löytyy joku mielenkiintoinen sinulle myös.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p