Siirry pääsisältöön

Minä introvertti!

Se loistava kuuntelija...

Katsoin viime viikolla kolmannen kerran Avicii True Stories dokkarin. Siinä Tim kertoo miten hän on introvertti. Totesin aiemmin saman kihlatulleni, parhaalle ystävälleni ja pikkusiskolleni. Olen introvertti. Testin mukaan jopa 85 prosenttia introvertti. Tiesin sen kyllä jo ilman tekstiäkin.

Olen saanut kehuja, että olen hyvä kuuntelija. Välillä ihan väsymykseen asti kuuntelen toisten murheita ja unohdan itseni, ja murehdin ne toisten murheet omien lisäksi. Puhelimessa puhuminen ei myöskään ole minun juttuni aina. Kaikki hommat voisi mieluiten hoitaa tekstiviestillä tai sähköpostilla. Edellisessä työssä olin naimisissa puhelimen kanssa ja selvittelin muiden ongelmia ja otin tilauksia vastaan puhelimitse. Olisi ollut muitakin töitä hirveä kasa, mutta siihen puhelimeen oli pakko vastata. Puhun kyllä mielelläni ystävän kanssa puhelimessa tai perheenjäsenen. 

"Sä oot epäsosiaalinen!" 

Enhän ole. Mielummin juttelen parin ihmisen kanssa tai kaksistaan, kun isossa ryhmässä. Olisin mielummin myös työssä, jossa saisin tehdä omassa rauhassa työni ilman työkavereita. Mutta aina tämä ei ole mahdollista ja pystyn sopeutumaan tilanteeseen. Lisäksi olen koko elämäni tehnyt työni ns. ryhmässä, joten ongelmahan se ei ole. Olen myös sosiaalinen tapaus loppujen lopuksi työelämässä ja se, joka etsii ratkaisuja ja näkee pienetkin yksityiskohdat. Ja pärjäänpäs myös hyvin paineessa työskennellessä! 

Luulenpa, että moni entinen työkaveri ei edes osaisi arvata, että olen introvertti. Olen ollut sen verran sosiaalinen aina työelämässä. 

Syvälliset keskustelut ovat elämän suola. Miten raskasta on puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat taukoamatta itsestään. Ilmankos olen hyvä kuuntelija. 

Jos en halua juhliin, niin jätän menemättä. Menen mielummin tilaisuuksiin jossa tunnen ihmisiä. Jos en tunne, niin jätän väliin. Baarissa juokseminen ei ole lainkaan minun juttuni ja mielummin vietän koti-iltaa. Elokuvissa käyn mielelläni tai keilaamassa. 

Mutta olen myös ekstrovertti! 

Kukaan meistä ei varmasti täysin ole introvertti tai ekstrovertti. Minussakin on ekstrovertin piirteitä. Ainakin se 15%! Puhun välillä ennen kuin ajattelen. Välillä riehaannun myös puhumaan ja huumori menee yli ymmärryksen. 

En siltikään tule koskaan muuttumaan introvertistä ekstrovertiksi. Tämä on osa minuutta. 

Oletko sinä introvertti ja nautit hiljaisuudesta ja omasta rauhasta? Haluat keskittyä yhteen asiaan kerralla? Vai oletko mielummin keskipisteenä? Rakastat ryhmässä olemista ja puhut ennen kuin ajattelet? Olet verbaalinen? Vai putoatko väliin ja olet molempia? 

Kommentit

  1. Kirjoitat ihan niin kuin minä voisin kirjoittaa itsestäni.

    Miten sinä koet sen "hyvän kuuntelijuuden"? Itse väitän, että se on sekä siunaus että kirous. Joskus tulee....apulantaa joka tuutista niin paljon, että se muodostuu kuormitukseksi. Etenkin kun omakaan olo ja elo ei aina ole ihan aurinkoisimmissa kantimissa. Ja usein tuo on vähän yksisuuntaista. Kaveri ei muista olla korvana....


    Jukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvä kuuntelija ja osaan olla myötätuntoinen, mutta itse koen välillä myös todella kuormittavaksi sen kun kaikki avautuu minulle ja koitan antaa parhaani mukaan neuvoja. Sitten nämä avautujat ei muista kysyä, että hei mitäs minulle kuuluu. Ja ei itse viitsi sitten edes avautua, kun ei kysytä kuulumisia. Välillä jätän puheluun vastaamatta, kun tiedän, että tämä soittaja puhuu vaan itsestään ja murheistaan. Kuulostaa varmasti kamalalta. Mutta on välillä raskasta kantaa ja kuunnella muiden murheita, kun ihmiset tietää että olen hyvä kuuntelemaan Ja antamaan neuvoja.

      Poista
  2. Aiheesta kiinnostuneille introversiosta löytyy lisää tietoa osoitteesta www.introvertit.net. Siellä on myös introverttitesti, jos itsetuntemuksen lisääminen kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Kävinkin tekemässä aiemmin testin. 😊

      Poista
  3. Olen tullut vanhemmiten introventiksi. Nuorempana piti saada olla huomion keskipiste,nykyään tykkään olla kotona,bileissä olen nykyään se joka istuu nurkassa ja kuuntelee muita. Bussit ja kaikki missä paljon ihmisiä ahdistaa ja itsekkin inhoan hoitaa puhelimitse asioita. Pahinta on tehdä sosiaalista työtä ,se vie minusta niin paljon energiaa henkisesti. Olen miettinytkin alan vaihtoa . ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku totesi joskus myös, että ikää tekee jotkut introvertiksi. Toisaalta olen lukenut paljon tästä, että ikää myöten vain muuttuu hieman, mutta ekstrovertti ei voi muuttua introvertiksi. Tiedä sitten. Kannattaa kuitenkin itseä kuunnella ja tehdä päätöksiä, jotka ovat itselle hyväksi. Minä olen ollut aina sellainen, joka ei halua olla huomion keskipiste, koulun diskot jätin aina väliin ja juhlia inhosin lapsena. Koin ahdistusta isoista väkijoukoista jo silloin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kosmetiikkajoulukalenterit 2022

Joulukalenterit 2022 Siitä on aikaa, kun olen ollut blogin äärellä. Itseasiassa kuukausia on ehtinyt kulua monta. Kevät vaihtui kesäksi ja nyt ollaan syksyssä. Ja syksy tuo mukanaan myös pienen kutinan joulun odotuksesta ja joulukalentereista. Siksi istunkin monen kuukauden jälkeen koneen äärellä ja teen tätä postausta teille. Teekupista nousee höyry ja kynttilät valaisevat sateisena päivänä hämärää päivää. Oiva aika paneutua vuoden 2022 joulukalentereihin.  Tässä postauksessa listaan vuoden 2022 kosmetiikkajoulukalenterit ja ajattelin myös listata tähän myös muitakin kalentereita, jotka eivät liity kosmetiikkaan. Itselle on tulossa jo pari kalenteria, vaikka alkuun mietin mihin kalentereihin tulen päätymään tänä vuonna. On hullua edes ajatella, että on yli vuosi kulunut siitä, kun olen viimeksi tämän postauksen tehnyt. Päivitän listaa sitä mukaa, kun kalentereita ilmestyy myyntiin tai tiedossa on kalenterin julkaisupäivä.  Rituals Tänä vuonna Ritualsin kalentereita on tullut heidän ve

AEG Comfortlift astianpesukone osa 2

Mielipide ja yhteenveto AEG Comfortlift astianpesukoneesta  Olen nyt kuukauden päivät testannut Smartsonin kautta AEG Comfortlift astianpesukonetta. Youtubeen kuvaillut videoita, kirjoittanut arvosteluja (mm. vertaa.fi ja hintaopas.fi) sekä kirjoittanut myös meidän testaajien omaan blogiin heti alussa tunnelmia koneesta. Mutta mitä ajatuksia kone on tuonut itselläni pidemmällä aikavälillä? AEG Comfortlift-alataso  Alakori on edelleen suosikkini astianpesukoneessa. Pidän kovasti toiminnosta, jossa alakorin saa nostettua samalle tasolle lasikorin kanssa eli sille ergonomiselle tasolle, joka itselläni helpottaa valtavasti korin täyttämistä sekä myös tyhjentämistä. Korin myös mahtuu enemmän astioita, jos vertaa esimerkiksi meidän entistä astianpesukonetta. Tilaa varmasti tuo enemmän se, että aterinkori ei ole alhaalla viemässä tilaa, vaan sille on oma tasonsa ylhäällä. Nostaminen ja laskeminen on kätevää ja joku kauhisteli sitä, että miten paljon jää ruokajäämiä tuon korin mek

Kevätmessut 2022

Kevät keikkuen tulevi, mutta Kevätmessut tulee huhtikuussa Messukeskukseen Somevaikuttajapassi saatu messuille  Siitä on vierähtänyt aikaa, kun olen kaivanut tietokoneen kaapista ja kirjoittanut blogia. Joulukuu vaihtuu uudeksi vuodeksi ja talvi kevääksi. Oli jonkilainen kirjoitus jumi päällä ja en saanut mitään järjellistä postatausta aikaiseksi. Jospa tämä aurinkoinen kevätpäivä karistelisi talven rippeet hartioilta ja veisi jumit mukanaan.  Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa messuilemaan! En ole käynyt messuilla sitten 2019 syksyn (jos en nyt ihan väärin muista). Messuilla on aina erityinen iloinen tunnelma ja nähtävää sekä koettavaa riittää useammaksikin päiväksi. Toki riippuu onko mielenkiintoisia näytteileasettajia ja puheenvuoroja tulossa. Kevätmessut 2022 tulevat ensi viikolla 7.4.-10.4.2022 Messukeskukseen ja ainakin minä olen täällä innoissani lähdössä inspiroitumaan messuille. Tuletko sinä?  Mitä nähtävää ja koettavaa messuilla on?  Sisustaminen  Itse haen inspiraatiota p