Elämää väripaletilla

Hei, hei työpaikkailmoitukset! Huomasin eilen, että missä on se kamala stressi mikä on ollut kuukausia. Tai no oikeasti yli vuoden jo! Elämässähän on aina stressiä ja olen sitä mieltä, että hieman saakin olla stressiä tai painetta, koska silloin tuntee elävänsä. Suurin syy stressiin Ei se työn hakeminen, vaan ne monet ilmoitukset, jotka tulee sähköpostiin myös viikonloppuisin. Olisihan ne saanut napattua pois päältä, mutta minä hölmönä tottakai loin enemmän ja enemmän painetta itselleni, ja en levännyt yhtään päivää työttömyys aikana työn hausta. En yhtään. Jokaikinen päivä kävin läpi ne ilmoitukset mitä tuli sähköpostiin, ja sitten vielä muuta kautta hain töitä.  Ne sähköposti ilmoitukset olivat kyllä suurin syy siihen miksi stressasin. Ne oli pakko avata. Tai pakko ei ole, mutta jos ne tulee suoraan puhelimeen, niin kyllähän ne tulee avattua. Työpaikkavahti voi olla hyvä asia, mutta minun tapauksessa se aiheutti vain stressiä. Suurin osa ilmoituksista oli sellais...

Stressaantuneen ihon hellimistä Kaupallisessa yhteistyössä MayBeauty Minulle kasvojen ihon hoitaminen on ollut aina tärkeää. Tärkeys korostui siinä vaiheessa, kun kärsin murrosikäisenä aknesta ja sen jälkeen varsinkin stressi on saanut ihon voimaan huonosti. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mieli, ruokavalio ja ne tuotteet mitä käytät oman ihosi hoidossa. Itsellä on sekaiho ja syksyn tullen ihosta tulee hieman pintakuiva esimerkiksi poskista. Kiireinen elämä näkyy iholla ja nyt, kun työt alkaa taas, niin koen ihon hoidon erityisen tärkeänä. Se on myös hemmotelua mielelle pitkän työpäivän tai työviikon jälkeen. Syväpuhdistava Pore Mask Itse käytän kasvonaamiota noin kerran tai jopa kaksi viikossa. Riippuen ihon kunnosta ja siitä miten ihoni voi. Poremaskissa yhdistyy kaikki se mitä oma ihoni tarvitsee. Se poistaa iholta ylimääräistä öljyisyyttä sekä talia, syväpuhdistaa ihohuokoset ja supistaa niitä. Itsellä tästä tuotteesta on nyt reilun kuukauden verran kokemusta ja voin...

Mitä ihmisten päässä oikein liikkuu? Usein mietin, että missä se raja menee. Ihmiset ovat röyhkeitä ja jopa aggressiivisia, kun kyseessä on toisen elämä. Mitäpä se toisille kuuluu miten sinä sitä omaa elämääsi elät? Jos et sitten satuta toisia elämälläsi. Välillä elämä olisi paljon mukavampaa elää pelkkien eläinten kanssa. Eläimet ei sentään ole utelemassa kaikkea!  Ihmiset ovat liian uteliaita... Vaikka olisi kuinka avoin, niin se ei tunnu riittävän kaikille. Halutaan tietää kaikki ja vielä vähän enemmän. Ne pienimmätkin jutut tai mitä siellä vaatekaapissa on. Eilen totesin, että en tuo julki minun työpaikkaani. Se ei kuulu muille ja siinä menee minun rajani. Miksi muita kiinnostaa yritys missä olen töissä? En tiedä itsekkään missä kaikki Facebook kaverit tai seuraajat tai lukijani ovat töissä. Ja jos rehellisiä ollaan, niin ei oikeasti edes kiinnosta. Tärkeintähän on se, että on niitä töitä.  "Oot varmaan puhelinmyyjä." Kirjoitan pian kirjan näistä kaikis...

Työmoodi päälle yli vuoden jälkeen... Reilu vuosi ja neljä kuukautta ehti työttömyyttä tulla mittariin, kunnes onnisti. Nyt se on varmaa. Työpaikka nimittäin. En tiedä olenko ikinä ollut näin aktiviinen työn haussa ja silti se työpaikka tuntui olevan kiven alla. Ehkä se oikea työpaikka antoi sitten oikeasti odotuttaa itseään edellisten "huonojen" työpaikkojen ja firman vuoksi. Ja jestas miten onnellinen voi työpaikasta olla! Olen pitänyt sellaista mekkalaa työttömyydestä, että oletin oikeasti somenkin voimalla minulle löytyvän työpaikan. No miten kävi... Auttoiko some ja blogi? Työpaikka omalla panostuksella! Eli ei auttanut. Sain joitakin tarjouksia työpaikoista, mutta niistä 99% oli suoramyyntiä. Vastasin näihin, että kiitos, mutta ei kiitos. Miksikö? Olen kirjoittanut, että harrastuspohjalta olen PartyLiten konsultti ja se on minulle rakas ja voimaannuttava harrastus ollut, jossa tulee myyntiä omalla painollaan, ja jos ihmiset oikeasti itse kiinnostuvat myös t...

Tai ehkä tiesitkin...  Olen sanonutkin, että blogissa kerron vain ihan pienen osan elämästäni. Tuskin oikeasti kukaan blogia kirjoittava haluaa kaikkea kertoa lukijoilleen. Olen joskus aiemminkin tehnyt vähän samankaltaisen postauksen, mutta tässä ajattelin kertoa hieman lisää itsestäni.  Olen perustanut 2014 Facebook ryhmän Sisustushullut ilman sääntöjä sekä paikallisen nettikirppis ryhmän ilman sääntöjä (se aito ja alkuperäinen, jossa on enemmän jäseniä)! Säännötön elämä. Ei vaan. Tuolloin taisi olla joku "uhma" päällä ja meni totaalisesti hermot kaikkiin ryhmiin, jossa sääntöjä oli enemmän ja vähemmän. Olen molemmissa ryhmissä ylläpitäjänä edelleen. Kippisryhmä on tarkoitettu niille, jotka asuu Hyvinkäällä tai lähellä Hyvinkäätä, ja toinen ryhmä on avoin ihan kenelle tahansa ja asuitpa missä päin Suomea tahansa. Tai vaikka asuisit ulkomailla ja olet kiinnostunut sisustamisesta. IBS ei ole kiva kumppani!  Sanoisin, että moni tietää mikä on ärtyvän s...

Eilen oli minun maanantai! Maanantai on oikeasti viikonpäivistä paras. Enkä edes valehtele, vaan olen parhaimmillani maanantaisin. No eilen ei tietenkään ollut maanantai, vaan torstai. Mutta minun maanantaini oli eilen. Olisi tehnyt mieli heittää kärrynpyöriä tai kuperkeikkaa. Huutaa, itkeä, nauraa tai hymyillä vain typerästi. Miksikö? No siksi, että ensi viikon maanantaina ollaan niin lähellä työllistymistä, että nyt pitäisi joku mennä todella vikaan etten saisi työpaikkaa! Elämä alkaa hymyilemään... Minulle elämän yksi tärkeimmistä asioista on työ. Se luo arkeen rytmiä, tietysti se tuo myös enemmän rahaa, kun kotona oleminen ja pääsee edes jonkilaiseen ihmiskontaktiin, koska uskokaa tai älkää tämä introvertti nauttii asiaskapalvelutyöstä, vaikka ei nauttisi aina ihmisten seurasta ja ei pidä ihmisjoukoissa olemisesta.  Sain eilen puhelun, jossa todettiin, että minusta ollaan todella kiinnostuneita tässä EHKÄ tulevassa työpaikassani, että haluaisinko mennä maanantain...

Ja positiivisia kokemuksia työkkäristä! Eilen taas pienen pieni toivon kipinä syttyi sisälläni työllistymisen suhteen. En tule täällä tai somessa muutenkaan kertomaan missä olen töissä tai mistä olen saanut töitä, koska joku yksityisyyden raja on pidettävä. Ja en myöskään halua, että työpaikkakiusaajat entisestä työpaikasta saavat jostain tiedon, että missä olen töissä. Vaikka tietysti voisin tehdä rikosilmoituksen, jos alettaisiin vainoamaan. Mutta koen, että parempi pitää vain lähipiirin tiedossa työpaikkani. Blogi on vain pieni raapaisu minun elämääni.  Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.  Lempi runojani muuten tuo edellä mainittu. Itsellä on elämän aikana onneksi ollut suhtkoht positiivisia kokemuksia työkkärin kanssa asioinnista. Ne kerrat jolloin en ole saanut hyvää palvelua voi laskea yhden käden sormin. Tosin olen ollut sen verran elämäni aikana töissä, että ei ole hirveästi onneksi tarvinnut sen laitoksen kanssa ...

Mitähän sitä kuuntelisi? Tämä postaus ei ole mikään yhteistyöpostaus. Kokeilin vain ensimmäistä kertaa elämässäni äänikirjan kuuntelemista viime viikolla. Olen kirjojen ystävä. Joku Instagram seuraaja on varmasti huomannutkin sen, että laitan joka aamu kuvan kahvikupista ja kirjasta. Rakastan uuden kirjan tuoksua ja sen selailua. Kirjoissa on sitä jotain. Tiedän, että tämän tunteen jakaa moni muukin, joka rakastaa kirjoja ja lukee. Mutta ne äänikirjat. Mitä tunteita ne sitten herätti minussa?   Millaista ääntä jaksaisin kuunnella? Ensimmäisenä aloin miettimään mitä haluaisin edes kuunnella. Valikoima on yllättävän laaja tässä sovelluksessa mitä minä olen nyt reilun viikon käyttänyt. Valitsin loppujen lopuksi Maria Veitolan Veitola kirjan, jota hän itse lukee. Marian ääni on miellyttävä, joten jäin heti koukkuun. Lisäksi tykkäsin hänen tyylistään miten hän on kirjan kirjoittanut. Värikästä kerrontaa, joten tilanteisiin pystyi hyvin eläytymään. Olin yllättynyt, että ...

Ja menetetetyt yöunet... Olen niitä ihmisiä, jotka alkavat elämää miettimään juuri silloin, kun pitäisi nukkua. Eilen illalla satoi vettä ja jäin kuuntelemaan sateen ropinaa. Sillä on yleensä rauhoittava vaikutus, mutta tällä kertaa kuitenkin aloin miettimään kaikkea tähdellistä ja vähemmän tähdellistä.  Yleensä ne ajatukset ovat kauhukuvia. Nytkin mietin, että en varmasti tule koskaan samaan töitä. Sitten aloin miettimään miten en voisi maksaa laskuja. Lopulta vein ajatuksen niinkin pitkälle, että soitan tuolla kadulla jotain nokkahuilua ja ansaitsen pennoseni niin. Olenkohan kuunnellut äänikirjana liikaa Katukatti Bobia? Tiedän, että ei minun tarvitse varmaan kadulle mennä, mutta kaikista pahinta työttömälle on tämä epävarmuus kaikesta. Kun et tiedä mitä ja milloin tapahtuu. Onneksi myös positiivisia ajatuksia! Jossain vaiheessa aloin miettimään miten onnellinen olen siitä, että 2014 syyskuussa hyppäsin PartyLiten mukaan. Vaikka tämä on ollut harrastus ja asiakka...