Elämää väripaletilla

Eilen oli minun maanantai! Maanantai on oikeasti viikonpäivistä paras. Enkä edes valehtele, vaan olen parhaimmillani maanantaisin. No eilen ei tietenkään ollut maanantai, vaan torstai. Mutta minun maanantaini oli eilen. Olisi tehnyt mieli heittää kärrynpyöriä tai kuperkeikkaa. Huutaa, itkeä, nauraa tai hymyillä vain typerästi. Miksikö? No siksi, että ensi viikon maanantaina ollaan niin lähellä työllistymistä, että nyt pitäisi joku mennä todella vikaan etten saisi työpaikkaa! Elämä alkaa hymyilemään... Minulle elämän yksi tärkeimmistä asioista on työ. Se luo arkeen rytmiä, tietysti se tuo myös enemmän rahaa, kun kotona oleminen ja pääsee edes jonkilaiseen ihmiskontaktiin, koska uskokaa tai älkää tämä introvertti nauttii asiaskapalvelutyöstä, vaikka ei nauttisi aina ihmisten seurasta ja ei pidä ihmisjoukoissa olemisesta.  Sain eilen puhelun, jossa todettiin, että minusta ollaan todella kiinnostuneita tässä EHKÄ tulevassa työpaikassani, että haluaisinko mennä maanantaina kä

Ja positiivisia kokemuksia työkkäristä! Eilen taas pienen pieni toivon kipinä syttyi sisälläni työllistymisen suhteen. En tule täällä tai somessa muutenkaan kertomaan missä olen töissä tai mistä olen saanut töitä, koska joku yksityisyyden raja on pidettävä. Ja en myöskään halua, että työpaikkakiusaajat entisestä työpaikasta saavat jostain tiedon, että missä olen töissä. Vaikka tietysti voisin tehdä rikosilmoituksen, jos alettaisiin vainoamaan. Mutta koen, että parempi pitää vain lähipiirin tiedossa työpaikkani. Blogi on vain pieni raapaisu minun elämääni.  Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.  Lempi runojani muuten tuo edellä mainittu. Itsellä on elämän aikana onneksi ollut suhtkoht positiivisia kokemuksia työkkärin kanssa asioinnista. Ne kerrat jolloin en ole saanut hyvää palvelua voi laskea yhden käden sormin. Tosin olen ollut sen verran elämäni aikana töissä, että ei ole hirveästi onneksi tarvinnut sen laitoksen kanssa olla teke

Mitähän sitä kuuntelisi? Tämä postaus ei ole mikään yhteistyöpostaus. Kokeilin vain ensimmäistä kertaa elämässäni äänikirjan kuuntelemista viime viikolla. Olen kirjojen ystävä. Joku Instagram seuraaja on varmasti huomannutkin sen, että laitan joka aamu kuvan kahvikupista ja kirjasta. Rakastan uuden kirjan tuoksua ja sen selailua. Kirjoissa on sitä jotain. Tiedän, että tämän tunteen jakaa moni muukin, joka rakastaa kirjoja ja lukee. Mutta ne äänikirjat. Mitä tunteita ne sitten herätti minussa?   Millaista ääntä jaksaisin kuunnella? Ensimmäisenä aloin miettimään mitä haluaisin edes kuunnella. Valikoima on yllättävän laaja tässä sovelluksessa mitä minä olen nyt reilun viikon käyttänyt. Valitsin loppujen lopuksi Maria Veitolan Veitola kirjan, jota hän itse lukee. Marian ääni on miellyttävä, joten jäin heti koukkuun. Lisäksi tykkäsin hänen tyylistään miten hän on kirjan kirjoittanut. Värikästä kerrontaa, joten tilanteisiin pystyi hyvin eläytymään. Olin yllättynyt, että en v

Ja menetetetyt yöunet... Olen niitä ihmisiä, jotka alkavat elämää miettimään juuri silloin, kun pitäisi nukkua. Eilen illalla satoi vettä ja jäin kuuntelemaan sateen ropinaa. Sillä on yleensä rauhoittava vaikutus, mutta tällä kertaa kuitenkin aloin miettimään kaikkea tähdellistä ja vähemmän tähdellistä.  Yleensä ne ajatukset ovat kauhukuvia. Nytkin mietin, että en varmasti tule koskaan samaan töitä. Sitten aloin miettimään miten en voisi maksaa laskuja. Lopulta vein ajatuksen niinkin pitkälle, että soitan tuolla kadulla jotain nokkahuilua ja ansaitsen pennoseni niin. Olenkohan kuunnellut äänikirjana liikaa Katukatti Bobia? Tiedän, että ei minun tarvitse varmaan kadulle mennä, mutta kaikista pahinta työttömälle on tämä epävarmuus kaikesta. Kun et tiedä mitä ja milloin tapahtuu. Onneksi myös positiivisia ajatuksia! Jossain vaiheessa aloin miettimään miten onnellinen olen siitä, että 2014 syyskuussa hyppäsin PartyLiten mukaan. Vaikka tämä on ollut harrastus ja asiakkaita

Muistoja varaston kätköistä... Miten kaukaiselta tuntuukaan ajatus siitä, että sai syntymäpäivä- ja joululahjaksi CD-levyjä. Vielä kaukaisemmalta tuntuu ajatus kaseteista. Sitten miettii miten vanha sitä onkaan,  ja heti toinen ajatus tulee perään, että onneksi on syntynyt 90-luvulla. Ennen kaikki oli paremmin. Tai sitten ei.  Nykyään musiikkia kuunnellaan Spotifysta tai Youtubesta. Oikein saa pinnistellä ja miettiä milloin viimeksi on käynyt kaupassa levyjä selailemassa. Tai no onneksi siitä ei niin kauan ole aikaa. Täällä oli vielä Anttila, kun on viimeksi käynyt katselemassa mitäs sieltä levyosaston alelaarista löytyy. Anttilan levyosasto oli parasta mitä tiesin! Minulta löytyi muovikassillinen CD-levyjä. Ensimmäinen levyni oli Anssi Kelan Nummela. Sitä ennen kaikki biisit kuunneltiin kasetilta. Tai radiosta nauhoitettiin kasetille. Kai se oli mahdollista vai muistanko väärin? Ja entäs sitten miten pahoilla teillä sitä on joskus ollut ja "polttanut" levyjä.

Magical Creatures  Kesäkuun Lux boxin versiosta ei ole vielä kovin paljon aikaa ehtinyt kulua, kun julkaistiin elokuun boksi. Boksin tuotteiden arvoksi lupailtiin 190€ ja boksi oli 53€. Täytyy taas sanoa, että postitus systeemit eivät edelleenkään toimi Joliella ja paketti meni TAAS väärään paikkaan ja nyt ei ole kyllä selityksenä se, että pakettiautomaatti olisi ollut täysi. On tärkeää, että tämäkin palvelu saataisiin pelaamaan sillä itse en edes tämän takia uusinut tavallisen boksin tilausjaksoa, koska postitus ei ole toiminut sen jälkeen, kun pakkaus- ja postituspalvelu siirtyi Ahvenanmaalle. Harmi. Mutta katsotaanpas mitä boksi sisälsi ja oliko hehkutuksen arvoinen?! Iroisie Le Sérum Précieux Iroisien tehokkaasti kosteuttava seerumi kaikille ihotyypeille. Korjaa ihoa syvältä, heleyttää, kirkastaa ja pehmentää. Merilevä taas puolestaan kosteuttaa, vähentää ikääntymisen merkkejä ja antaa iholle suojaa ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Sisältää myös auringonkukkaa sekä

Nytkö aurinko paistaa minunkin risukasaan? 3 tuntia ja 25 minuuttia. Sen verran vietin eilen aikaani puhelimessa.  Eilen elämä pyöri puhelimen ympärillä tai ainakin vietin liikaa aikaa puhelimessa. Vihaan muutenkin puhelimessa olemista. Varsinkin silloin, kun pitäisi asioita selvittää. Mielummin teen sen kasvotusten. Saan selitettyä asiani silloin paljon paremmin ja loogisemmin. Tai ehkä vain kuvittelen. Blogin tulevaisuus vaakalaudalla?  Monien eri mutkien kautta eilen sain selvitellä oman työkkärin asiantuntijan kanssa, että tämä blogi ei ole minun työni, vaan harrastus. Sanoin jo puhelimessa hänelle, että heitän lusikan nurkkaan tämän suhteen ja lopetan bloggaamisen, joka on ollut minulle harrastuksena sellainen mikä on saanut pysymään järjissäni tämän työttömyyden ajan. Asiantuntija oli sitä mieltä, että en todellakaan saa lopettaa rakasta harrastustani. Ja onhan tämä yksi väylä ehkä löytää töitä? Tai sitten ei. Aika näyttää.  Miten tähän sitten päädyttiin? No