Ranskalaista ammattikosmetiikkaa iholle Tuotteet saatu pr-lähetyksenä. Tutustuin jo viime syksynä, oikeastaan alku syksystä Sothys merkkiin. En ollut aiemmin kuullut Sothysista, mutta moni seuraaja Instagramissa kertoi, että ovat tutustuneet kyseiseen merkkiin jo 2000-luvun alussa ja osa oli tutustunut jo 90-luvun puolella tuotteisiin. Ylellinen. Se kuvastaa hyvin tätä merkkiä. Tuotteita saa kauneushoitoloista ympäri Suomen ja tuotteiden ympärille on rakennettu myös omat erikoishoidot. Näistä ei itsellä ole kokemusta, mutta luin Sothysin sivuilta , että tuotteet ja rentouttava hieronta yhdistetään, jolloin iholla näkyy tuloksia jopa ensimmäisen hoidon jälkeen. Sothysilta löytyy tuotteita aina ihonhoidosta luomiväreihin ja suihkutuotteisiin. Sothysin tuotteet ovat laadukkaita, riittoisia ja kyllä, se näkyy myös hinnassa. Tarkemmat hinnat saa hoitoloista ja kannattaakin käydä paikan päällä tutustumassa valikoimaan. Kauneushoitoloista saa myös ammattitaitoista palvelua ja neuvoa mi
Blogin takaa löytyy nainen, joka bloggaa elämästään. Blogistani voit lukea kosmetiikasta, sisustamisesta, elämän iloista ja niistä kipeistäkin asioista. Tartun myös aiheisiin joista ei tarpeeksi puhuta. Tervetuloa seuraamaan elämääni ja lukemaan blogiani! Yhteydenotot s-postiini: mervi.partanen@gmail.com